Wis 5

Vanhurskasten ja jumalattomain erinkaltainen loppu. 1Silloin vanhurskas seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka häntä ahdistaneet ja hänen työnsä hyljänneet ovat; 2Koska he sen näkevät, niin he hämmästyvät sangen hirmuisesti, ja tyhmistyvät sitä autuutta. jota ei he toivoneet. 3Puhuvat toinen toisellensa, ja katuvat, ja huokaavat henkensä ahdistuksesta, ja sanovat: tämä on se, jonka me ennen pidimme nauruna ja pilkka-sananlaskuna. 4Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä ja hänen loppunsa häpiänä. 5Kuinka hän nyt on luettu Jumalan lasten sekaan, ja hänen perintönsä pyhäin sekaan'? 6Sen tähden olemme eksyneet oikialta tieltä, ja vanhurskauden kynttilä ei ole meitä valistanut, eikä vanhurskauden aurinko meille koittanut. 7Me olemme kaikki käyneet vääriä ja vahingollisia teitä, ja olemme vaeltaneet harhoja retkiä; mutta Herran teitä emme ole tietäneet; 8Mitä autti meitä koreutemme? mitä hyödytti meitä rikkaus ja ylpeys? 9Kaikki ovat menneet ohitse niinkuin varjo, ja niinkuin sanansaattaja, joka juosten menee; 10Niinkuin laiva, joka aalloissa juoksee, jonka jälkeä ja vanaa, sittekuin se on mennyt ohitse, ei löydetä aalloissa; 11Eli niinkuin lintu, joka tuulessa lentää, jonka rataa ei enään löydetä, sillä hän laukuilee ja pieksää tuulta, ajaa ja eroittaa sitä liehuvaisilla siivillänsä, ja sitte ei löydetä merkkiä senkaltaisesta lennosta; 12Eli niinkuin nuoli, joka jotakuta kohden lasketaan, hajoittaa tuulen, joka kohta kokoontuu jälleen, ettei tuta taideta, kusta se mennyt on: 13Niin myös me, kohta kuin me syntyneet olimme, saimme lopun, ja emme mitään hyvää työtä ole tehneet, 14Vaan me olemme kulutetut meidän pahuudessamme. 15Sillä jumalattoman toivo on kuin tomut tuulelta hajoitettu, ja niinkuin vetelä vaahto, joka myrskyltä on ajettu, ja niinkuin savu, joka tuulelta on puhallettu pois, ja niinkuin se kohta unhotetaan, joka ainoastaan päivän vieraana on ollut. 16Mutta vanhurskaat elävät ijankaikkisesti, ja Herrassa on heidän palkkansa, ja kaikkein Korkein pitää heistä murheen. 17Sentähden saavat he Kunniallisen valtakunnan ja kauniin kruunun Herran kädestä; sillä hän varjelee heitä oikialla kädellänsä, ja suojelee heitä käsivarrellansa. 18Hän ottaa kiivautensa haarniskaksi, ja varustaa luontokappaleen vihollisten kostoksi. 19Hän pukee päällensä vanhurskauden pantsariksi, ja panee ankaran tuomion kilveksi. 20Hän ottaa oikeuden voittamattomaksi turvaksi. 21Hän teroittaa julman vihansa miekaksi, maailman pitää menemän sotaan hänen kanssansa taitamattomia vastaan. 22Pitkäisen tulen ampuma pitää osaaman oikein, ja pitää pilvistä tuleman, niinkuin kovan jännitetyn joutsen jotakuta kohden. 23Ja taajat rakeet, jylinän sateen vihasta lankeeman, niin pitää myös meren vedet julmistuman heidän päällensä. Ja virrat pitää suuresti kuohuman. Ja suuren myrskyn pitää puhaltaman heitä vastaan, ja lennättämän heitä niinkuin tuulispään.